Koukussa, ei auta mikään :)

Olen 38-vuotias kaheli Turun nurkilta. Kaheliudella tarkoitan osin maanläheisempää otetta elämään, osin käsitöitäni, osin vapaaehtoistöitäni. Ja sitä, etten suostu rutistumaan mihinkään valmiiseen muottiin.

14 -vuotiaana sanoin äidilleni, että opettaa minut virkkaamaan. Sain käteeni Kauneimmat Käsityöt -lehden Virkkaa kotiin -lärpäkkeen vuodelta 1983 ja homma oli valmis, olin koukussa. Virkattu on lähes mitä hyvänsä, pöytäliinoista hameisiin, laukkuihin ja huiveihin.

Kymmenen viime vuoden aikana olen lisännyt repertuaariini ristipistotyöt, kirjailut, neulomisen, ompelun ja uusimpana koukkuamisen. Pari vuotta myöhemmin voin ylpeästi kertoa harjoittelleeni myös kinnasneulan käyttöä :)

torstai 8. elokuuta 2013

Tilaustyö Mamman Tissiposkelle :)

Lisää kuvateksti
Käytiin siis kesälomalla Tallinnassa piipahtamassa pari päivää. Olin tallentanut Karnaluksin osoitteen varmuuden vuoksi, jos aikaa jää, niin haluan käymään ja ihmettelemään, mistä hehkutetaan. Nojuu, aikaa jäi :) Poikakin pyöri ees sun taas ja bongasi sitten Patons'in Whisper -lankaa ja kiikutti sitä eteeni kerän, "tää tulee ainaki mukaan!" Poika tilasi ensin lapaset, mutta sittemmin tilaus muuttui kämmeköiksi.

Nämä kämmekkäät kudottu Magic Loopilla, näppärä tekniikka, kunhan sen ensin sisäistää :)


Korissa alinna olevat kirjavat kerät ovat Madame Tricote'ta, angora-akryylisekoitetta. Tämä lanka kuiski, että minä olen sinun, vaikket vielä tiedäkään, miksi minut taiot ;)
Karnaluksista tämäkin lanka.

Kuvassa näkyvä tumman lila on varattu sukkiin, sukkavaihdon erään 5. Sukkavaihdon ideana siis kutoa sukat toiselle, ylläpidon arpomalle kaverille. Kukin saa laittaa nimensä ja sukkatoiveensa listaan, josta sitten lähdetään eteenpäin. Kutomani pari toki kuvataan ja talletetaan tänne, kunhan valmistuvat; ensimmäinen on nyt vartensa puolivälissä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti